Artikkelin aiheita

Posts
Valenciassa ennätyssateita
Valencian aluetta koeteltiin jälleen, kun rajujen sateiden aikaansaamat vesimassat saivat kadut ja kellarit tulvimaan.Vuokra-asunnoista kasvavaa pulaa Espanjassa
Kiinteistölistausportaali Idealistan tilastojen mukaan vuokrattavien kohteiden määrä Espanjassa on vähentynyt keskimäärin 37% vuoden 2022 ensimmäisen...Asuntokauppa käy vilkkaana Espanjassa 2022
Asuntokauppa jatkui vahvana Espanjassa myös helmikuussa 2022. Kauppojen kokonaismäärä jatkoi kasvuaan ja kuukauden aikana yhteensä...Guardia Civil pelasti koiran jäistä
Koiran ulkoiluttajalta karannut lemmikki joutui jääkylmän veden varaan mentyään heikoille jäille Badaguásissa Huescan maakunnassa. Paikalle hälytetyt...Espanjaan ennakoidaan Euroopan nopeinta talouskasvua
Tammikuussa Espanjassa julkaistiin taloustietoja koronan rajusti kurittamalta vuodelta 2020. Luvut olivat synkkää luettavaa. Niiden perusteella...Korona Espanjassa 2021
COVID-19 pandemia on koetellut Espanjaa tammikuusta 2020 alkaen, jolloin varmistui maan ensimmäinen koronavirustapaus. Kyseessä oli...Tatuointitapahtuma Marbellassa
Tatuoinneista kiinnostuneille on tarjolla syyskuun alkupuolella Malagan tatuointitapahtuma, joka nimestään huolimatta järjestetään Marbellassa.Letkein lantein espanjalaisten rytmien tahtiin
Tanssitaito on hieno taito ja vähän kuin pyörällä ajo. Kun sen kerran oppii, niin sitä...Livevideota Fuengirolasta
Kun et itse ole Fugessa, voit halutessasi katsella livenä rannikon meininkiä webbikameran kautta.Lomalaina helpottaa matkalle lähtöä
Jo tutkimustenkin mukaan kunnon lomalla on positiivinen vaikutus hyvinvointiimme. Eikä pelkästään henkiselle puolelle, vaan myös...
