Fuengirola suunnittelee uuden seniorikeskuksen avaamista

Kirjoitettu:

Jaa:

Fuengirolan kaupunginvaltuusto on ilmoittanut aikovansa avata uuden seniorikeskuksen yhdessä käyttämättömässä kaupungin tilassa Elola-kompleksin alakerrassa. Elola sijaitsee kaupungintalon vieressä El Boquetillon kaupunginosassa.

Kaupunkisuunnitteluosasto on hiljattain hakenut muutoslupaa tilan sopeuttamiseksi uuden palvelun tarjoamiseksi, jonka käynnistämistä tuetaan aluehallituksen toimesta.

Kaupunginvaltuutettu Cristina Bornao kertoo että hanketta on työstetty Andalusian aluehallinnon kanssa jo hyvän tovin ja lisää että Fuengirola on Andalusian kunta, jolla on korkein elinajanodote, ja ikääntyneiden hoitoon halutaan kunnan toimesta panostaa vahvasti myös jatkossa.

Hänen mukaansa kaupunki on jo valmistellut suunnitelman, jossa kaavaillaan hieman yli 550 neliömetrin tilan käyttöönottoa. Tilaan mahtuisi noin 40 senioria. Uuden keskuksen suunnitelmiin sisältyy ruokasali ja toimintaterapia-alue sekä keittiö ja varastotila, ja wc-tilat.

Luis Mijashttps://www.aurinkoinenespanja.fi
Onko sinulla juttuvinkki, tai oletko kiinnostunut yhteistyöstä? Ota yhteyttä: [email protected]

━ lisää tätä

Espanjan korkein oikeus tuomitsi entisen ministerin korruptiojutussa – Koldo-tapauksessa pitkät vankeusrangaistukset

Espanjan korkein oikeus on langettanut merkittävät vankeustuomiot niin sanotussa Koldo-korruptiotapauksessa. Tuomion mukaan entinen liikenneministeri José Luis Ábalos sai 24 vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen,...

Espanja lähettää hävittäjiä Islantiin

Espanjan ilmavoimat lähettää kuusi EF-18M-hävittäjää Islantiin osaksi NATOn ilmavalvontaoperaatiota. Tavoitteena on valvoa ja turvata liittolaisten ilmatilaa Pohjois-Atlantin alueella Islannin Keflavíkin tukikohdasta käsin. Operaatiossa hyödynnetään...

Airbnb poistaa kymmeniä tuhansia Espanjalaisia asuntoja listoiltaan

Airbnb poistaa 65 000 laittomaksi todettua vuokra-asuntoilmoitusta Espanjassa ja ilmoittaa lisäksi 55 000 ilmoituksesta, joilta puuttuu virallinen rekisterinumero. Espanjan hallinnon vaatimuksesta ilmoitukset on pakko...

Espanjaan luvassa trooppisia öitä

Espanjan sää 30. heinäkuuta 2025 – AEMET varoittaa voimakkaista sateista ja trooppisista öistä Espanjan ilmatieteen laitos (AEMET) ennustaa keskiviikolle 30. heinäkuuta 2025 vaihtelevia sääolosuhteita eri...

Fuengirolan kaupunginvaltuusto helpottaa liikkumista Noche Vivan aikana tarjoamalla ilmaisen bussikuljetuksen kaikille ja 50 % alennuksen pysäköinnistä

Kaupunki tarjoaa kaikkien käytettäväksi ilmaisen kaupunkibussiliikenteen lauantaina 9.8. klo 19 alkaen sunnuntaiaamuun 10.8. klo 4.30 asti. Lisäksi useissa kunnan pysäköintihalleissa (Cine Alfil, Plaza de...